Suomussalmen Rasti

 Yhteiset

Uutiset
Rastin kausi päättyi tappioon
 
Suomussalmen Rastin nihkeästi sujunut kausi päättyi tappioon, kun kotijoukkue Kempeleen Kiri piti pisteet itsellään jaksoin 2-0 (12-2, 7-4).
 
Ensimmäinen jakso alkoi tasaisissa merkeissä, molempien joukkueiden järjesteltyä muutamia tilanteita. Kolmanteen vuoroon lähdettiin 3-2 tilanteesta. Kolmannesta vuorosta tuli Rastin kannalta kuitenkin kovin synkkä. Kempele takoi peräti yhdeksän juoksua ja ratkaisi jakson. Pommituksen kohteena oli Rastin kakkospuoli, ja osa juoksuista syntyikin luvattoman helposti. Rasti muutti vuoron jälkeen ulkopelijärjestystään ja tämä tuottikin tulosta kakkospuolen tiivistymisen muodossa.

Toiselle jaksolle Rasti lähti hyvällä sykkeellä ja siirtyikin jaksolla johtoon Harri Piiraisen upealla välilyönnillä. Tämäkin jakso ratkesi läpilyöntiin, kun Kempeleen jokeri löi pallon läpi takaa kolmen juoksun arvosta toisessa vuorossa. Rasti taisteli loppuun asti ja sai luotua tilanteita ja pari juoksuakin, mutta kausi päättyi tappioon.

Rastista palkittiin ykköspalkinnolla läpi kakkospuolelta lyönyt ja hyvin ulkona onnistunut kolmoskoppari Tapio Mäkelä. Kakkospalkinnon pokkasi 2-kopparina suurimman osan pelistä pelannut kärki Niko Nyman. Samu Moilanen pystyi palaamaan lautasen ääreen kauden viimeiseen otteluun loukkaantumisen jälkeen ja tällä kertaa lukkari peli toimikin moitteettomasti.

Rastin kausi suomensarjassa oli kovin takkuinen. Sarjan taso oli kova, kuten sarjataulukkokin sen todistaa. Monia virheitä tehtiin, mutta toivottavasti niistä pystytään ottamaan tulevaisuudessa opiksi. Vaikeuksista huolimatta joukkue taisteli kauden kunniakkaasti loppuun asti. Miesten joukkueen jatkokuvioista ilmoitetaan sivuillamme, kunhan kausi on analysoitu läpi ja uusista kuvioista päätetty.

Linkit:

  • Tekijä: Aki Martikainen :: Suomussalmen Rasti :: Pesäpallo
  • Luotu: 17.08.2008, 16:06
Uutiset
25.03.2024, 17:49
KEVÄTKOKOUS

06.03.2024, 11:25
Hallituksen kokous

19.02.2024, 22:05
Kaiken kansan iltahiihtojen lähtölista

05.02.2024, 21:34
Kaiken kansan iltahiihdot 21.2.

04.02.2024, 21:35
Hiihtokoulu 2018-syntyneille alkaa

Käyttäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Ylläpitäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Kävijät sivuilla
24.05.2006 - 29.03.24
Sivuilla vierailtu laskuri kertaa.
:: © Suomussalmen Rasti :: 2006 :: Aki Martikainen ::