Tour de Lappi 16.7-24.7.2015

Haave

Kokonaismatka 1160 km. Etappeja seitsemän kappaletta, pisin 225 km ja lyhyin 130 km.

Tällainen ajatus hiipi talvella mieleeni polkiessani takkahuoneessa harjoitusvastuksella maantiepyörää hikilammikon keskellä. Samalla haave motivoi harjoittelemaan tulevaa koitosta varten. Tietenkin haaveen olisi pitänyt pitää vain omana tietonaan, sitähän olisi voinut vielä perua koko reissun, mutta kun asia tuli lausuttua myös ulkopuolisille, muuttui haave jossain vaiheessa lupaukseksi, jota ei enää pystynyt perumaan menettämättä mainettaan. Suuresta suusta sai siis kärsiä koko keho.

Harjoittelu

Toteuttamisajankohdaksi suunnittelin jo tuolloin Kainuun Rastiviikon jälkeistä viikkoa, koskapa olin sidottu aika tavalla talkootoimintaan rastiviikkoa edeltävät viikot ja itse rastiviikon.

Talviharjoittelu jäi pelkästään takkahuoneessa pyörällä ajoon, mikä varmaan monesta tuntuu hyvin yksitoikkoiselta ja sitähän se varmaan olikin. Tunnista puoleentoista istumista paikallaan olevassa pyörässä katsoen tv:tä ajankululuksi. Kilometrejä sain aikaan n. 2500.

Talvella tietenkin ajattelin pääseväni tulevana kesänä ajamaan jo aikaisin Suomen helteisiin ja tyyniin keleihin, jotka eivät kuitenkaan toteutuneet. Ajokilometrit jäivät ennen Lapinkiertuetta alle 3000 km:n ja lisäksi se, ettei edellisillä kolmella viikolla tullut poljettua ollenkaan KRV:n ansiosta. Pientä epävarmuutta oli siis jo lähtiessä.

Suunnitelma

Ajatuksena oli se, ettei mitään huoltoautoa tai vastaavaa lähde matkaan. Pyörä huollettiin ennen tourille lähtöä ammattilaisten toimesta perusteellisesti. Lisäksi otin matkalle mukaan pyörän huoltoon tarvittavat työkalut ja varaosia, joilla estettiin matkan katkeaminen.

Majoituspaikat valitsin etukäteen, neljä yötä oli ns. sukulaismajoitusta ja kolme maksullista paikkaa hotellista mökkimajoitukseen. Mukana ei ollut telttaa eikä makuupussia. Reppu oli ainut kantamus, jossa oli vaihtoasusteet pyöräilyyn ja kevyt vapaa-ajan vaatetus, sekä ensiapuun tarvittava käsivarasto, lisäksi ns. avaruuslakana kylmyyttä vastaan rankkasateen yllättäessä.

Toteutus

Torstai 16.7.2015 kello 10.00 lähtö Sakarasta kohti Kontiomäkeä, josta suunta kohti Oulua ja edessä reissun pisin etappi 225 km. Ristijärvellä ensimmäinen tauko 45 km:n jälkeen. Suunnitelmissa oli jaotella etapit noin kahden tunnin jaksoihin. Kaksi tuntia ajoa eli noin 45-50 km ja sen jälkeen 15-20 min tauko. Taukojen pito on edellytys, että voi toteuttaa päiväsuunnitelman. Oulussa olin illalla n. klo 21.00, kaikkien harhailujen jälkeen Linnanmaata etsiessä. Autoilijoille on kylläkin hyvät opasteet, mutta kun pyörällä ei saa ajaa samoja reittejä, niin homma muuttuu vaikeammaksi.

Perjantaiaamu ja suunta Oulusta Keminmaalle. Oli jo etukäteen tiedossa, että Oulusta selviytyminen taajama-alueen ulkopuolelle saattaa aiheuttaa hankaluuksia. Varmaan tuli ylimääräistä taas ainakin 10 km, ennen kuin olin tiellä, joka vei Haukiputaalle. Oulusta matka Keminmaalle oli tosiaan moottoriteiden valloittamaa. Tällä välillä aikauduin jopa sorateiden virtuoosiksi, vaikka sellaista ei pitänyt retkeni kohdalle sattua. Keminmaalle pääsin kuitenkin n. kahdeksan tunnin polkemisen jälkeen.

Keminmaalta jatkoin taas pohjoista kohti määränpäänä joko Pello, jonne oli 140 km tai mahdollisesti jopa Kolari, jonne matkaa 205 km. Näistä toteutui jälkimmäinen vaihtoehto, Kolariin. Merilapin alue oli tasaista ja myös tuulet olivat suotuisat myötätuulet. Veljeni, joka asuu Kolarissa, olisi ollut avulias hakemaan minut Pellosta autolla Kolariin. Ehdotukseen taisin vastata, että on vain kaksi autoa, joihin minut saa laittaa, eli ambulanssi tai ruumisauto, muilta osin kulkuvälineenä olkoon polkupyörä.

Kolarissa olin siis lauantai-iltana. Lauantain ja sunnuntain olin veljeni huostassa. Sunnuntaina tehtiin pienimuotoinen patikointiretki, koskapa oltiin Lapissa.

Maanantaiaamuna lähdin jo paluumatkalle, joka vei Kittilän kautta Jeesiöön, n. 130 km:n päähän Kolarista. Matkan ensimmäinen vesisade yllätti Ylläsjärven seutuvilla. Ei muuta kuin katoksen alle kahville. Päivälle tuli taas pituutta enemmän mitä kilometrit olisivat vaatineet.

Tiistaiaamuna jatkoin matkaa tarkoituksena päästä Kemijärvelle, 142 km. Tällä välillä keliolosuhteet olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Vesisade yllätti useampaan otteeseen, jopa niin paljon, että tuli käytyä Sodankylän Intersportissa ostamassa kuivaa kampetta ”hypotermian” ehkäisyyn. Tuntui Sodankylässä aika ankealta, kun matkaa oli vielä määränpäähän Kemijärvelle 110 km ja olosuhteet olisivat suosineet enemmän sisäpyöräilyä. Onneksi matkalla sää muuttui suotuisammaksi. Loppumatkasta sade taas kasteli, mutta onneksi Kemijärvellä odotti saunallinen mökki. Ei muuta kuin saunaan ja vaatteiden kuivatus ja elämä voitti jälleen.

Keskiviikkoaamuna seuraava väli: Kemijärvi-Kuusamo, matkaa taas 140 km. Se tiesi pyöränpäällä istumista n. 7 tuntia ja oltaisiin jo kotiporteilla Kuusamossa. Olosuhteet sään puolesta olivat, yhtä tunninmittaista sadetta lukuunottamatta reitin puolimatkassa, aivan ok. Kuusamossa odotti hotellihuone.

Kuusamosta sitten jo kotia kohti 24.7. Aurinko paistoi ja tuulikin oli myötäinen, joten tämä 157 km:n etappi oli helpoin, vaikkakin oli jo neljäs perättäinen päivä pyörällä ajoa. Hiljainen Kansa otti hiljaisen miehen lämmöllä vastaan kotipitäjäänsä ja lettukahvit maistuivat. Kotiin ei ollutkaan enää kuin 50 km, reitti oli jo niin tuttu, matka tuntui jo leikinteolta. Viimeiset kilometrit piti ajaa jo nautiskellen , melkeinpä olisi haluttanut katsoa peilistä, miltä onnellisen miehen pärstä näyttäisi.

Tultuani Sepänvaaran kohtaan , mistä lähdin 16.7 reissuun, sitä tunnetta ei voi varmaan muuten kokea kuin tehdä tuo reissu. Vähän samaa kuin olet päässyt maratonilla maaliin, ehkäpä jotain vieläkin mahtavampaa, kestihän tuo reissu kahdeksan vuorokautta, josta seitsemänä pyöräilin ja pyöränsatulassa istuin n. 55 tuntia.

Yhteenveto

Haaveista voi joskus tulla totta. Tarvitaan asioiden loksahtamista kohdilleen, ”pikkaisen” harjoittelua, hyvää tuuria, sekä tekniikan, että oman elimistön suhtautumista pitkäkestoiseen suoritukseen. Omalta osaltani voin sanoa, että pyörä toimi moitteettomasti, ja jo 58-vuotias, kaiken nähnyt keho ja mieli kestivät kiitettävästi.

Haluaisinkin näin lopuksi kannustaa kaikkia, joilla on haaveita vaikkapa pienemmistäkin suorituksista, toteuttamaan ne. Itsensä voittaminen ja voimavarojensa mittaaminen on kaikista parasta ”lääkettä” sekä keholle, että mielelle.