|
Suunnistus
Yhteiset
|
Suunnistus
Tiistaina 31.8. Lomakylässä kuntorasteilla uudet lajit kokeiltavana: pyöräsuunnistus ja sauvakävelysuunnistus.
Pyöräsuunnistus polkuja, pitkoksia ja sorapintaa pitkin.Varustuksena pyörä, (paras vaihtoehto maastopyörä), kypärä ja jos on jonkin sortin karttateline.
Sauvakävelyn saloihin opastaa Tiina Kaltio klo 17.30. Omat sauvat mukaan, mutta vuokrasauvojakin on (1€).
Pyöräsuunnistusradan voi halutessaan juosta, jolloin lenkkareillakin selviää.
==============
Helteiset tulokset ja väliajat AM-kilpailuista
Kainuun aluemestaruudet ratkotaan pitkillä matkoilla lauantaina 14.8. Suomussalmen Kelkkakankaalla.
Lähtöajat on nyt keksitty ja matkat löytyvät kilpailuohjeesta.
==============
Juhannusaaton aaton rastien tulokset saatiin vihdoin nettiin. Vaati etäpalveluja lomien vuoksi.
Mukana oli myös maailmanmestareita.

==============
Jukola-infoa lähtijöille.
==============
Ukkosmyrskyn yllättämänä vietiin nuorisocupin kisa läpi. Tulokset.
==============
Kainuun nuorisocupin ensimmäinen osakilpailu suunnistetaan Suomussalmella kuntorastien yhteydessä 3.6. Haverisessa. Seuran omat ilmoittautumiset suoraan Mirjalle.
==============
Kainuun maakuntaviesti ja oravapolkuviesti suunnistetaan tiistaina 1.6. klo 18 alkaen Kajaanin Joutenlammilla. Rastistakin olisi mukava saada mukaan useita viestiporukoita ja nuorisoakin mukaan pitkästä aikaa. Ilmoittautuminen tulee tehdä 28.5. mennessä, joten kun saadaan nimiä Verkkovihkoon, niin voimme koota joukkueita. Kilpailukutsut.
===============
Aloittelijoille järjestetään Suomussalmella jälleen muutamien kuntorastien yhteydessä opastusta, jonka avulla harrastuksessa pääsee alkuun. Mukaan voi tulla kaikilla kerroilla tai käydä kertaamassa taitoja joillain kerroilla. Varusteiksi maastoa kestävät kengät ja kompassi, jos sellainen löytyy. Ensimmäisillä kerroilla perehdytään kattamerkkeihin. Ohjaajana on Mirja Humalamäki.
Opastuskurssi järjestetään klo 17:30 alkaen seuraavilla rasteilla:
to 20.5. Ämmänsaari, kokoontuminen Kelan parkkipaikalla
to 27.5. Akonvaara
ti 8.6. Aittokoski
ti 15.6. Kelkkakangas
================

Melontasuunnistus Suomussalmen Hossassa 6.6.2010 klo 9 alkaen
Pari- ja yksilösarjat: A n.20 km, B n.15 km ja C kuntosarja n.10 km.
Osallistumismaksu 20 €/henkilö sisältäen kuljetuksen Luontokeskuksesta lähtöpaikalle, kartan, kanootin, melontavälineet, ruokailun ja saunan.
ILMOITTAUDU 26.5. mennessä hossa66@gmail.com
Ilmoita nimi, sarja(pari/solo,A/B/C), tarvitsetko kanootin/kajakin, puhelinnumero ja email.
Tapahtuman järjestää: Suomussalmen Rasti ja Hossanretki Oy
================
Kuntorastikausi on avattu ja lasten suunnistuskoulu aloitettu Suunnistusliiton Juhlarasteilla. Mukana oli 37 suunnistajaa ja 23 koululaista. Tulokset kuntorastisivuilla.
Arvonnassa onni suosi seuraavia suunnistajia:
Tuolireppu: Seija Huotari
Jukolan viesti -kirja: Marja Hakala
Suunnistus, metsästä elämyksiä -kirja: Piia Kähkönen
Suomen kartasto: Eero Härkönen
Otsalamppu: Terttu Härkönen
Suunnistuskoulussa arvottiin reppu ja pipo osallistuneiden kesken.
Palkinnot voi noutaa ensi viikon rasteilta tai Mirjalta.
Kuvia rasteilta.
.jpg)
===========
Ristiin Rastiin on ilmestynyt. Se jaetaan jäsenille ja kuntosuunnistajille tällä viikolla. Myös Ämmän Erä-Urheilusta ja Jätkänpuiston kuntorastiavauksesta on sitä jaossa.
=============
Suunnistuspuvut ovat saapuneet. Ne ovat noudettavissa kunnan liikuntatoimistolla. Paitoja on tilattu myös ylimääräisiä ja niitä on myynnissä Jätkänpuiston kuntorastiavauksessa.
=============
Aluemestaruuskilpailut on päivitetty Verkkovihkoon.
13.5.2010, Rasti-Hyry, Am-partio ja Am-sprintti, Kilpailukutsu, ilmoittautuminen 7.5. mennessä
1.6.2010, Kajaanin Suunnistajat, Maakuntaviesti ja Oravapolkuviesti, Kilpailukutsu, ilmoittautuminen 28.5. mennessä
14.8.2010, Suomussalmen Rasti, Am-pitkä matka
28.8.2010, Kuhmon Peurat, Am-keskimatka ja Oravapolkukilpailu
25.9.2010, Kajaanin Kuohu, Am-yö
===========
Kuntorastikausi alkaa 12.5.
Kuntorastikaleteri on julkaistu. Mukana on muutamia erikoisuuksia, kuten melontasuunnistus Hossassa su 6.6. sekä Suomen Suunnistusliiton 75-vuotisjuhlarastit Jätkänpuistossa ke 12.5. Juhlarasteilla esitellään suunnistusta aloittelijoille Ämmänsaaren keskustan kartalla. Tarjolla on myös kirpputori suunnistusvälineille.
===============
Rastiviikon ilmoittautumisen kynnys umpeutuu jälleen 31.3.
Ensimmäisen kynnyksen sulkeuduttua vuodenvaihteessa ilmoittautui 13 rastilaista Paljakan rastiviikolle 5.-10.7.2010.
Seuraava maksukynnys sulkeutuu 31.3. Ilmoittautuminen tapahtuu Verkkovihkon kautta. Jos salasana on unohtunut, sen voi kysyä vaikka Mirjalta. Olkaa liikkeellä riittävän ajoissa, jotta Jaana ehtii ilmoittaa nimet edelleen. Muistakaa tarkistaa sarja! että kirjoitatte sen oikein. Sarjat löytyvät täältä.
Seura maksaa edelleen puolet osallistumismaksusta. Osallistujien tulee maksaa puolet ilmoittautumismaksusta jaoston tilille (OP Suomussalmi, 544 209-515 2863).
Kainuun Rastiviikolla nuo puolikkaat maksut ovat tällä kynnyksellä:
H/D 18-95 35,50/koko viikko ja 10/pv
H/D -16 16,25/koko viikko ja 5,50/pv
===================
Suunnistuspukuja tilaukseen
Olemme hankkimassa lisää suunnituspukuja vielä ennen kesää. Malli pidetään samana kuin viime kerrallakin sillä erolla, että valmistaja lupasi parempaa laatua paidan materiaaliksi ja väriksikin syvemmän mustan, nythän se on ollut hieman ruskeaan taittuva. Mallipukuja sovitettavana liikuntatoimistolla virka-aikana 16.6. - 5.3. välisenä aikana. Toimistolla ei ole aina välttämättä miehitystä paikalla, joten varmista asia nrosta (08) 61 555 772. Tilaukset jätettävä siis 5.3. mennessä, jotta ehdimme saada puvut käyttöön tulevan kesän koitoksiin.
Hinnat:
Suunnistuspaita, lyhyt hiha 41,-
Suunnituspaita, pitkä hiha 43,-
Suunnistushousu, lyhyt lahje 33,-
Suunnistushousu, pitkä lahje 36,-
Lisätietoja Annikilta, puh. 040-7347 262 tai annika.kyllonen (ät) gmail.com
============
Suunnistusmatka Trondheimin MM-kisoihin, ilmoittautuminen 18.2. mennessä
Tarkoitus on koota Kainuusta porukka tämän vuoden MM-kisoihin Norjan Trondheimiin 8.-15.8.2010. Liikkuminen kisoihin tapahtuisi linja-autolla, riippuen siitä kuinka paljon saadaan porukkaa matkaan. Alustavat ilmoittautumiset tulee tehdä 18. helmikuuta mennessä!! Niitä ottaa vastaan Jukka Liuha, jukka.liuha (ät) rastiviikko.fi, 040-7378756. Tässä lisätietoja matkasta.
==============
Leimaus-leiri Kuopiossa 8.-11.6.2010
Kainuusta järjestetään yhteinen porukka Leimaus-leirille Kuopioon kesäkuussa. Kainuun poppoolle on varattu 30 majoituspaikkaa seuraavilla tiedoilla:
* mökkimajoitus: 6 hengen lomamökit
* hinta: 179 Eur/hlö/4 päivää
* Hinta sisältää majoituksen, kaikki ohjelman mukaiset ruokailut, suunnistusharjoitukset, oheisohjelmat, leirilehti, leiripassi, leirillä tapahtuvat kuljetukset ja leirituote.
* Leirille mennään bussilla Kajaanista 8.6. ja tullaan takaisin 11.6. , meno- ja paluumatkan kustannus on yhteensä (20-30 Eur/hlö, selviää myöhemmin.)
* Tämän lisäksi matkaan lähtijöiden on varauduttava omiin matkan aikaisiin kuluihin yms.
Alustavat ilmoittautumiset leirille majoitusvarauksia ja bussikyytejä varten Jukka Liuhalle Kajaaniin. jukka.liuha (ät) rastiviikko.fi, 040-7378756
=============
Kainuun Suunnistus -lehti
Kainuun Suunnistus ry julkaisee Kainuun Suunnistus -lehden huhtikuussa 2010. Lehti jaetaan jokaiseen Kainuun alueen talouteen. Lehdessä julkaistaan mm. kaikkien seurojen kuntosuunnistuskalenterit ja kerrotaan tulevien vuosien suunnistustaphtumista.
Lehteen myydään ilmoitustilaa. Mirjalta on saatavissa mediakortti, jonka avulla ilmoitushankinta on yksinkertaista.Kuka tahansa saa hankkia lehteen ilmoituksia. Hommaa koordinoi Jukka Liuha Kajaanissa. Hän kokoaa tiedot myynneistä ja ilmoitusaineistot. Seura hyötyy jokaisesta hankkimastaan ilmoituksesta 25 %.
=============
Jari Anttosesta uusi jaoston puheenjohtaja.
Kauppisen Jussin siirryttyä "eläkkeelle" jaostosta, oli puheejohtaja haussa tämän syksyn aikana. Hommaan ryhtyi viime kesän rastiviikolla ratamestarina hienosti ansioitunut Anttosen Jari.
Jaostossa tapahtui muutamia muitakin muutoksia ja uusina jäseninä aloittavat Mervi Juntunen, Aku Pyykkönen ja Mika Kemppainen. Koko lista on täällä.
==============
Aika ilmoittautua Rastiviikolle!
Puolangan rastiviikon, 5.-10.7.2010, ensimmäinen ja halvin ilmoittautumiskynnys umpeutuu vuoden vaihteessa.
Ilmoittautumisohjeita
==============
Rastiviikko meni hienosti ja on aika kokoontua muistelemaan, mitä tuli tehtyä.
Rastiviikon päätöstilaisuus järjestetään
pe 9.10. klo 19 alkaen Hotelli Scandic Kiannon Kuohuissa.
Ohjelmassa on viikon muistelua, pieniä ohjelmaesityksiä, muistamisia ja ruokailu seisovasta pöydästä. Hotelli on luvannut hankkia paikalle tanssiorkesterin loppuillaksi ja tarjolla on myös karaokea.
Ilmoittautumiset vastuuhenkilöille pe 2.10. mennessä ruokailun järjestämisen vuoksi.
Tervetuloa mukaan suurella joukolla!
==============
Yösuunnistuksen Kainuun aluemestaruuskilpailu suunnistetaan Suomussalmella lauantaina 26.9.2009.
Kutsu on julkaistu.
Lähtöajat on julkaistu.
Kilpailuohjeetkin on julkaistu.
******* Tulokset ja väliajat *******
Pimeä harjoitus Haverisessa perjantaina 25.6. klo 19:30 - 21. Ei kilpailijoille.
******* Tulokset on julkaistu.
==============
Kauden päätösrastit ovat siirtyneet aiemmin ilmoitetusta poiketen torstaille 3.9. Ne suunnistetaaan KRV-kartalla Heikinmerkissä.
==============
Kuntorasteilla tiistaina 25.8. ratkotaan samalla Suomussalmen mestaruudet suunnistuksessa. Paikkana on Kelkkakangas ja maastona Moksansänki. Opastus Pyykkölänvaaralta. Ratavaihtoehtoja on A:sta D:hen ja kuntorasteille voi tulla vaikka ei mestaruuksista kilpailisikaan. Tarjolla on jälleen valmiit kartat ratoineen.
==============
Kainuun Nuorisocup päätettiin tälta kesältä Suomussalmella 11.8.2009.
Tulokset ja väliajat
==============
Syksyn aluemestaruuskisoja Kainuussa ja lähialueilla on tarjolla seuraavasti. Kisat on myös lisätty Verkkovihkoon.
Maakuntaviestiin Sotkamoon kootaan mahdollisimman monta joukkuetta, joten kaikki mukaan viestipäivään.
La 15.8. Savo-Karjalan am-pitkämatka SonPa
La 15.8. Pohjois-Pohjanmaan am-pitkämatka Pohjant
Su 16.8. Maakuntaviesti SoJy
Su 16.8. Oravapolkuviesti SoJy
Su 23.8. Am-keskimatka RasHy
La 29.8. Am-pitkämatka Kuohu
La 12.9. Savo-Karjalan am-keskimatka NurmSe
La 12.9. Savo-Karjalan am-yö NurmSe
La 26.9. AM-yö SuomRa
Nuorisocup:
Ti 4.8. KuPe, Mäntymäki Res. ups. maja
Ti 11.8. SuomRa, Kelkkakangas
===============
Rastiviikko vietiin läpi onnistuneesti. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille.
Linkistä Moilasen Ramin kuvia kisapäiviltä.
Linkistä Mirjan kuvia talkoolaisista ja tiistain tunnelmista.
Tuloksia ja reittihärveleitä viikolta.
.jpg)
========
Rastiviikon ilmoittautumisaika on päättynyt 15.6. Ilmoittautuneita kilpasarjoihin on tällä hetkellä 2547. Lähtöajat kilpailijoille on arvottu.
========
Talkoot Rastiviikon kilpailukeskuksessa keskiviikkona 17.6. klo 17. Ympäristön siivousta, pesupaikan ja muksulan rakennusta ja lipputankojen pystytystä. Nyt pääsee mukaan hommiin!
Suunniteltu ratojen leimasimien "koejuoksu" ei toteudukaan juhannuksena, harmi! ; ) Palataan asiaan ensi viikolla.
========
Yhteiskuljetus Jukolaan Seppo Moilasen 16 hengen bussilla lähtee Teboililta lauantaina 13.6. klo 7.00. Suomussalmelaiset, ilmoittakaa Laurinsepän Heikille (040 722 5672), jos ette lähde tähän kyytiin.
Heikkisen Jaana on ilmoittanut, että KEV:n joukkueissa olisi kaksi paikkaa auki Venloille, joten jos haluatte mukaan niin yhteys Jaanaan (040 570 4624)
========
KRV:n vastuuhenkilöiden palaveri maanantaina 8.6. klo 18 Hotelli Scandicissa.
========
Jukolan ja Venlojen osuuksista spekulointia keskustelupalstalla.
=========
Jukolaan ilmoitettiin toinen miesten joukkue, vaikka kolme Jussia listoilta vielä puuttuu. Nyt siis mukaan täydentämään joukkuetta. Ilmoittautumiset Verkkovihkoon (15.5. kohdalta löytyy edelleen). Lue lisää...
=======
Kuntorastikalenteri on julkaistu. Ensimmäisillä rasteilla kävi 53 kuntoilijaa. Opastusta edelleen seuraavilla rasteilla:
19.5. Akonvaara, 28.5. Varisjärvi ja 9.6. Aittokoski.
=========
Lasten ja nuorten suunnistusleiri Kajaanin Joutenlammilla 30.–31.5.2009
=========
Suunnistuskausi alkaa. Am-sprintti ja am-partio kisataan helatorstaina Kajaanissa. Myös nuorisocupille on jo laadittu aikataulu.
Kainuun Suunnistus Ry:n uusilta sivuilta on tästä eteenpäin luettavissa aluemestaruuskisojen kutsut ja tulokset. Myös muuta mielenkiintoista sieltä löytyy kuten esimerkiksi linkit muiden seurojen sivuille. KaSu ja RasHy ovat ainakin uudistaneet sivustojaan aika hiljattain. Käykääpä katsomassa.
===========
Rastiviikon toimitsija-asut ovat sovitettavissa toimistolla keskiviikkoon 18.3. saakka. Hinnaksi mudostuu noin 70 euroa.
Tutustu malliin!
==============
On jo aika miettiä myös Jukolaan osallistumista!
==============
Viiden kuukauden kuluttua Rastiviikko on ohi – on aika saada talkooporukkaa kokoon. Monella suunnistajalla on jo tulevan kesän homma tiedossa, mutta tarkoituksenamme on saada kaikki rastilaiset mukaan talkoisiin.
Nyt toivotaan jäseniltä aktiivista yhteydenottoa joko suoraan vastuualueen vetäjiin tai kilpailutoimistoon Pirjolle tai Riitalle, jotta saadaan jaettua oikeat henkilöt oikeisiin paikkoihin ja talkoolaisten paidat tilaukseen! Ilmoittautukaa siis mukaan.
Ravintolan pyörittämisestä vastaavat Kerälän ympäristön maatalousnaiset ja heillä on tarpeeksi talkoolaisia. Tehtäviä löytyy kuitenkin kaikille, myös junioreille. Maalissa on tarve noin 25 hengelle ja siellä ei kaikille tarvita erityisiä ATK-taitoja.

Talkoissa voi olla myös näin hauskaa, kuten viime kesän ratamestarilla. Tuomiolla itkumuurilla kaksi hylättyä kilpailijaa pillimehut lohtunaan.
===========
Kainuun Rastiviikon järjestelyt ovat jo kiivaassa käynnissä. Lisää tietoa järjestelyistä Ajankohtaista-sivulla.
===========
Ennen talven tuloa vielä TALKOOT Rastiviikon kilpailukeskuksessa torstaina 25.9. klo 17 alkaen.
Tarkoituksena on raivata kilpailukeskusta ja polttaa kerättyjä risukasoja. Ottakaa mukaan työvälineitä, esim. rautaharava voi olla kova sana. Rauno on luvannut hommata makkarat!
===========
Viimeiset kuntorastit tiistaina 23.9. klo 17 alkaen Akonvaarassa, lähtöpaikkana vedenpuhdistamo. Mahdollisuus myös yösuunnistukseen klo 20 alkaen. Tervetuloa mukaan kokeilemaan rastien etsimistä lampun kanssa. Jos jollain on ylimääräinen otsalamppu, olisi hyvä saada se paikalle, jotta halukkaat voisivat lainata. Tiedustelut Maijalta 040 544 1786.
===========
Kuntorastit ensi kesän rastiviikon maastossa ja uudella kartalla tiistaina 2.9. klo 17 alkaen. Opastus Pyykkölänvaaralta. Tarjolla lyhyempi (1,8 km) ja pitempi (3,8 km) rata ja ne yhteensä (5,6 km)!
Lähtöpaikka Eevanahon tien päästä.
===========
Talkoot ensi kesän Rastiviikon kilpailukeskuksessa Pyykkölänvaaran Kelkkakankaalla maanantaina 25.8. klo 17 alkaen. Mukaan työvälineitä, hommaa riittää kaikille: mm. risujen ja kivien poistoa parkkipaikoilta ja kilpailukeskuksesta. Tiedustelut Raunolta 0400 295126.
===============
Kuntorastit ti 19.8. Varisjärven takana maastolentokentän päässä. Opastus Korpelan kautta, koska silta ei ole ajokäytössä. Rasteilla on heijastimet ja yöharjoittelu on mahdollista klo 21 alkaen.
==================
Kainuun aluemestaruudet ratkotaan elokuussa pitkällä matkalla Ukkohallassa 17.8. ja keskimatkalla 31.8. Kuhmossa sekä yösuunnistuksessa 29.8. Sotkamossa. Kutsut on talletettu tänne.
Pitkän matkan am-kisojen tulokset.
==================
Partiosuunnistuksen AM-kisoissa oli 24.6. rastilaisilla Kajaanissa kultainen ilta; kaikki partiot voittivat sarjansa. Tulokset.
======================
Jukolan tulokset Rastin joukkueiden osalta.
=================================
Ilmoittautuneiden vähyyden vuoksi 8.6. suunniteltu Kainuun Maakuntaviesti on peruutettu. Uutta aikaa suunnitellaan elokuulle, mutta siitä myöhemmin lisää.
==========================
Nuorisocupin tulokset 20.5.2008
==========================
Suunnistusjaostolle on luotu keskustelupalsta, jolle kuka tahansa voi jättää viestejä. Nyt on mahdollisuus sopia kyydeistä ja lähtöajoista, kysellä viestijoukkueista ja muusta kiinnostavasta kaikilta jäseniltä. Jotta käyttö olisi mahdollisimman runsasta, käykääpä jättämässä kommenttiviestejä kokeeksi.
Vaikka palstalle on mahdollista kirjoittaa nimimerkillä, eiköhän heti alkuun oteta käyttöön tunnistettavat nimet?
===========================
Kainuun Maakuntaviesti Suomussalmella sunnuntaina 8.6.2008. Kutsu
===========================
Kainuun Nuorten Rasticupin 1. osakilpailu Suomussalmella 20.5.2008. Kutsu
===========================
Kuntorastit alkavat torstaina 8.5. Ämmänsaaren keskustassa. Kalenteri on päivitetty.
Aloittelijoille järjestetään jälleen muutamien kuntorastien yhteydessä opastusta, jonka avulla harrastuksessa pääsee alkuun. Ohjaajana on Mirja Humalamäki ja opastuskurssi järjestetään klo 17:30 alkaen seuraavilla rasteilla:
8.5. Ämmänsaari
15.5. Haverinen
27.5. Hulkonniemi
3.6. Varisjärvi.
Kuntorastien järjestäjille pidetään koulutustilaisuus maanantaina 12.5.2008 klo 18 Metsähallituksen neuvottelutiloissa. Tilaisuudessa käydään läpi ohjeistusta järjestäjille, tulospalvelun järjestämistä ja ratojen suunnittelua.
Uusien karttaohjelmien myötä karttojen päivittäminen ja uusien karttojen tulostaminen valmiilla rastipisteillä on myös tullut helpommaksi ja tarkoituksena on keskustella niiden järjestämisestä.
================================
Kausi aluillaan. Ristiin Rastiin -tiedote on jakelussa ja värillisenä nähtävillä täällä.
================================
Myös Jukolaan Tamperelle on halvin ilmoittautumisaika käsillä. Nyt pikatarkistus 29.2. mennessä, ketkä olisivat mahdollisesti lähdössä mukaan? Lähinnä tarvitaan tieto ilmoitetaanko 2 vai 3 venla-joukkuetta ja 1 vai 2 jukola-joukkuetta. Käykää kirjaamassa tämänhetkinen osallistumishalunne Verkkovihkoon; se ei ole vielä sitova ilmoittautuminen, mutta antaa suuntaa lähtijöiden määrästä.
=================================
On aika miettiä jo kesän 2008 kisoja!
Sekä Kainuun Rastiviikolle, että Fin5-viikolle Saarijärvelle on ensimmäinen ilmoittautumiskynnys (ja halvin hinta) helmikuun loppuun mennessä. Verkkovihkossa on jo mahdollisuus ilmoittautua näihin kisoihin ennakkoon, joten nimiä listaan. Molemmilla viikoilla tarvitsemme ensi kesän viikkomme mainostajia ja Saarijärveltä on jo varattu majoitusta talkoisiin lähtijöille.
==================================
Hiihtosuunnistuksen aluemestaruuskilpailut Paljakassa 9.2.2008. Kilpailukutsu.
==================================
Kainuun nuorten rasticup Suomussalmella ti 26.6. Tulokset ja väliajat.
==================================
Kainuun maakuntaviesti Kajaanin Joutenlammella to 7.6. klo 17:30 alkaen. Kutsu Kainuun Suunnistuksen
==================================
Kartoittaja Pasi Jokelainen kehui maastoa Kiuruvesi-rasteilla la 9.6. (ennakkotiedoista poiketen vain yksipäiväinen kisa), joten siellä on hyvä käydä avaamassa kisakausi ennen Jukolaa!
==================================
Kainuun Rastiviikolle Sotkamoon on ilmoittauduttava toukokuun aikana, 30.5. klo 12 mennessä verkkovihkoon!
==================================
Suunnistusopastusta aikuisille on tarjolla (KAIKISTA ennakkotiedoista poiketen)
torstaina 24.5. Jalonkankaan lähimaastoissa
tiistaina 29.5. Lomakylän maastossa ja
tiistaina 5.6. Aittokoskella.
==================================
Jukolaan on lähdössä 3 naisten ja 2 miesten joukkuetta. Joukkueiden lopulliset kokoonpanot selviävät vasta aivan viimetingassa (kokemuksella!). Jos olet vielä kiinnostunut lähtemään mukaan, käy laittamassa nimesi Verkkovihkoon. Miehillä ei listassa ole vielä tarpeeksi nimiä kahteen joukkueeseen. Näillä näkymin matkaan lähdetään yhteisellä linja-autolla, joten huoltajia ja kannustajiakin saattaa sopia mukaan.
==================================
Kuntorastit alkoivat tiistaina 8.5. kirkonkylältä. Tulosten tuottaminen uudella E-Results Lite -ohjelmalla onnistui ja väliajatkin ovat jälleen saatavilla. Kuntorastikalenteri ja tietoa lasten suunnistuskoulusta
==================================
Kesäksi uudet suunnistuspuvut. Tilaukset tehtävissä Ämmän Erä-Urheilussa 6.5. mennessä.
==================================
Valmentajakoulutus (1. taso) 28.-29.4. Kajaanissa
Ohessa on tämän kuun lopulla järjestettävän valmentajakoulutuksen 1. osan kurssin ilmoitus. Tämä sopii erityisen hyvin nuorille ja kilpaileville suunnistajille. Ei siis tarvitse tähdätä "viralliseksi" valmentajaksi, vaan tässä opitaan asioita, joita tarvitaan itsensä valmentamisessa (eli harjoittelussa). Toinen osa tähän kurssiin sovitaan kurssin aikana todennäköisesti syyspuolelle.
=================================== sivuilla kohdassa kilpailukutsuja ja tiedotuksia. Ilmoittautumiset pe 4.6. mennessä verkkovihkoon. päivitettynä.
Latusuunnistuksen Kainuun aluemestaruuskilpailut hiihdettiin lauantaina 3.3.2007 Haverisessa. Tulokset
===================================
Virkiä-Jukola järjestetään Lapualla 16.-17.6.
Rastista on ilmoitettu 2 miesten ja 2 naisten joukkuetta Virkiä-Jukolaan. Joukkueiden kokoonpano tarkentuu vielä toukokuussa, joten jos kiinnostut mukaan lähtemisestä, käy kirjautumassa Verkkovihkoon kesän 2007 kilpailuihin ("näytä kaikki"). Tarvittaessa voidaan vielä ilmoittaa lisää joukkueita. Lisätietoja http://www.jukola2007.net
Päivitetty 27.08.2010, 22:04.
|
Kävijät sivuilla 24.05.2006 - 06.09.10 |
Sivuilla vierailtu kertaa.
|
|
|