Yleisurheilu

 Yhteiset

Suomussalmen rasti - Yleisurheilu - Eeron juoksu Raatteesta Ouluun.

1.päivä 18.5. Raate - Oulu juoksu. Raate – Lylykyläntiehaara.

 

Tässä juoksu reitti Raatteesta Ouluun. 18-22.5.2013

Lähtö 18.05.2013 aamulla noin 8 aikaan.
kuva Juhani Mustonen


Juoksua oli yleisön mahdollista seurata  internetistä reaaliajassa osoite kuntokannykka.fi tai
www.newwell.fi/livemap linkki avautuu ennen lähtöä.

Raatteesta - Ouluun Juoksemalla 236.0 km - Route at Movescount.com

 

Juoksu alkoi Raatteen rajapuomilta klo 8. Poikani Tuomo Härkönen oli kaverina juoksemassa Raatteesta Raatteen portille 18 km. Veli Markku Härkönen toimi tämän välin autokuskina. Raatteen portilla Tuomo siirtyi autokuskiksi ja huoltajaksi. Raatteen portilta ja vähän ennenkin tuli Raviringin juoksijoita antamaan minulle onnen potkuja pitkälle matkalle. Olihan se mahtavaa tuo Raviringin kannustus ja mukana juokseminen, siitä oli minulle suuri hyöty, varsinkin Marjan kellon tarkka työ vetojuhtana 7 min kilometrivauhtia, (minun suunnittelemaa kilometrivauhtia). Ja vielä kuljettivat Suomussalmen Rastin lipun Haukiperään, lippu liehuen siinä mentiin eteenpäin. Haukiperästä Ämmänsaareen väli kun minä olin vetämässä juoksin aivan liian kovaa, syke nousi taivaisiin ja se tuntui voimissa Ämmänsaaressa. Ämmänsaaressa pidin puolentoista tunnin lepo ja ruoka tauon. Matkaa jatkettiin klo 15.00 kohti Oulua, Ravirinkiläisiä oli vielä saattelemassa Haverisen liikunta keskukseen asti, siitä eteenpäin alkoi yksinäinen puurtaminen. 1 pv meni suunnitelmien mukaan, oli tarkoitus juosta kilometrejä "pankkiin" pahanpäivän varalle, matka lyheni Ouluun noin 60 km. Yö tauko oli Lylykylän tienhaarassa. Asuntovaunu ja kuntokannykka jätettiin sinne ja ajeltiin Tuomon kanssa Ämmänsaareen ( kotiin) yöksi. Olinhan minä aika väsynyt, ruokakaan ei oikein maittanut, painokin putosi 2 kg. Ilmat lämpeni ja muuttui kesäiseksi kuin tilauksesta, muuttui vähän liiankin lämpimäksi. Lämpötila +23 on juoksu lämpötilaksi liian korkea. Vaimo Kyllikki oli tehnyt maittavaa Lasagnea, söin sitä jonkin verran, ruoka pysyi hyvin sisuksissa, join Tuomon tekemät palautus juomat ja rupesin nukkumaan omaan sänkyyn.( Tallennin laitteesta oli loppunut virta tai jostain syystä sammunut 1-2 km ennen taukopaikkaa Lylykylän tienhaaraa). Tämän lisäksi on juoksu tallennettu varatallentimella. Kipuja ei ole muualla kuin ukkovarpaankynsi vähän kipeä.

  Kuva .Ravirinkiläiset  Onnen potkuja antamassa. Marja Hakala vetojuhtana, juosten kellon tarkkaa 7 min kilometrivauhtia. (minun suunnittelemaa kilometrivauhtia). Kuvassa, Marja Hakala, Asko Manninen, Jukka Hakala, Eero Härkönen, Aku Pyykkönen, Atte Pyykkönen ja  pyörällä Mikko Turunen.     
                                                                                          

Uutiset
10.06.2019, 18:29
Suomussalmen Pyöräilycup 2019 alkaa ke 12.6.

07.06.2019, 15:31
Tanssin tekniikkakurssi kesäkuussa

26.05.2019, 21:18
Kesäjumppaa 3.6. alkaen urheilukentällä

14.05.2019, 15:19
Ilmoittaudu kesän yleisurheilukerhoihin 2019

29.04.2019, 19:51
Kevätnäytös 7.5.2019 klo 18 Teatteri Retikassa

Käyttäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Ylläpitäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Kävijät sivuilla
24.05.2006 - 19.07.19
Sivuilla vierailtu laskuri kertaa.
:: © Suomussalmen Rasti :: 2006 :: Aki Martikainen ::